Untitled Document
Etusivulle
 
Untitled Document
Edustusjoukkue
Joukkue
Sarjaohjelma
Otteluraportit
   
SAPAssa kaudella 2010 kolme miesten joukkuetta

SAPAn väreissä palloilee tällä kaudella kolme miesten joukkuetta entisten kahden sijaan. M1-joukkue jatkaa tuttuun tapaan Kolmosessa, M2-joukkueen pelatessa Vitosta. Näiden lisäksi on perustettu kolmas miesten joukkue, joka aloittaa toimintansa alimmalta sarjatasolta eli 7. divisioonasta. M3-joukkueen pelaajat ovat, paria poikkeusta lukuun ottamatta, taustaltaan entisiä SAPAn junioripelaajia.

”Kolmannen miesten joukkueen saaminen mukaan SAPAn toimintaan on merkittävä edistysaskel. Ensinnäkin on mahtavaa saada SAPA-taustaisia pelaajia pidettyä entistä enemmän mukana myös miesten puolen toiminnassa. Lisäksi kolme miesten joukkuetta mahdollistaa tiiviin yhteistyön vanhimpien juniorien kanssa”, kommentoi M3-joukkueen valmentaja, SAPAn valmennuspäällikkö Aku Jokinen.

Tulevaisuuden visio miesten puolen toiminnasta selkeytyi huomattavasti M3-joukkueen perustamisen jälkeen. ”Tulevaisuudessa tarkoitus on luoda luonnollinen siirtymä junioriputkesta miesten joukkueisiin. Parhaiten tämä onnistuu kolmella miesten jengillä. Meidän visiossa M1 jatkaa toimintaansa vanhaan malliin, Kakkosesta tehdään selkeä reservijoukkue ja Kolmonen on suunnattu niille, jotka haluavat hauskaa hyötyliikuntaa”.

SAPA M3-joukkue
SAPA 3 myös Facebookissa

 
 
Untitled Document
 
 
 
 
 
       
Etusivulle